Sateen ropinaa

Eilinen oli mukava päivä. Olimme porukoitteni luona Hyvinkäällä yötä ja kävimme moikkaamassa Violan kummitätiä Riihimäellä. Illalla siivoiltiin kotosalla ja kohta on tytsyn huone kokonaan valmis! Ostimme siis oman asunnon viime vuoden heinäkuussa, mutta koko raskausaika meni minulla voiden pahoin ja sairaalassa ravaten, joten nyt vasta alkaa oma koti olla valmis. Asuntomme remontoitiin lattiasta kattoon ja vanhaa tänne jäi vain pari ovea. Rakastan uutta asuntoamme! Päivä milloin jätettiin ostotarjous, jää ikuisesti mieleen. 

Aamulla ennen töihin lähtöä, varasin meille koiranpennun. Olen aina ollut eläinrakas ja haaveillut koirasta koko elämäni ajan. Löysin hyvän kennelin ja varasin sieltä vehnäterrierin, jonka tarkoitus oli tulla lokakuussa. Noh, eipä tullutkaan. En pystynyt huolehtimaan edes itsestäni sen 10 kuukauden ajan. 

Iltapäivällä kävimme katsomassa samana päivänä myyntiin tullutta asuntoa. Hinta oli niin matala, että tiesimme sen menevän pian. Juuson isä sai sovittua esittelyn samalle illalla, ennen varsinaista esittelyä, joka olisi ollut seuraavana päivänä. Maksoimme heti käsirahan ja saimme asunnon! Tarjouksia oli tullut sinä iltana toinenkin lisää, ihmisiltä jotka eivät olleet edes nähneet asuntoa. Toinen tarjous oli jopa suurempi, mutta edelliset omistajat pelkäsivät asunnon menevän sijoitusasunnoksi? Otin jopa Juuson isän kanssa yhteen, kun hän ilmoitti toiseen makuuhuoneeseen astuessamme, että tämä on sitten hyvä lastenhuone! Ilmoitin, että työhuone siis, eihän sitä tiedä saadaanko me ikinä lapsia! Onneksi saatiin. :) ! 

Asunnolta lähtiessämme käytiin kahvilla ja olo ei ollut kovin hyvä. Heitimme Juuson äidin Järvenpäähän ja autossa oloni vaan huononi. Oksensin ensimmäisen kerran. Vitsailtiin kauppaan mennessä raskaudesta ja käytiin hakemassa testi. Ihmettelin myös sitä kuinka olo parani syömisen jälkeen ja sitä kuinka oksensin syömättömyyttä. Tein testin kotona ja siinä samalla juttelin ja vitsailin Juuson kanssa ihan muista asioista, testien tekeminen oli siis tuttua hommaa minipillereiden ajalta. Plussan nähtyä, oltiin vain iloisia. Yllättyneitä mutta hyvin iloisia. Lapsista oli puhetta ollut aikaisemminkin, mutta lääkäreiden ennustuksen mukaan en tulisi helpolla raskaaksi jos ollenkaan. Kiitos myyräkuumeen, jonka sairastin rajuna 2008. Ensimmäiseen plussaan en luottanut, tein kolme lisää ja kaikki oli vahvoja plussia. Oltiin juhannuksena jo asiasta juteltu, kun menkkoja ei kuulunut mutta kivut oli. Äitini iloisena julisti jo silloin että nyt meille tulee vauva. Tiesin jo silloin, että jokin asia oli muuttunut. Tästä ei mennytkään kuin pari viikkoa, kun olin ensimmäisen kerran kuivuneena Hyvinkään sairaalassa nesteytyksessä, ja olin silloin viikolla 5 raskaana! Nyt kun miettii raskausaikaa, voin vaan todeta että elämän iloisinta ja hirveintä aikaa. 

Eilen illalla tanssittiin Violan kanssa ja kuunneltiin sateen ropinaa, oli täysin tämän arvoista.

Pahoittelen kuvien laatua, osa otettu puhelimella!  

Tietämättä raskaana

                                                    

Np-ultra

                                                         

32+5

                                                                 

Ikää kolmisen tuntia

                                                           

Päivän ikäisenä

                                                

Ensimmäistä kertaa rintarepussa

Isin kanssa

Eilen illalla                                                                 

                                                               

Blogin aloittaminen

Nyt sain minäkin (JEE!) aikaiseksi laittaa blogin pystyyn. Paremmin sanottuna blogin, jonka julkaisen. Olen siis 20-vuotias nainen, äiti, kihlattu, sisko, ystävä, sosiaalinen, pääsääntöisesti iloinen, tempperamenttinen ja varmasti aika monta kirjoitusvirhettä vauhdissa omaava. Tärkeintä on kumminkin äitinä ja kihlattuna oleminen. Tyttäreni, Viola, on neljän kuukauden ikäinen iloinen, kikattava, kiljuva hymytyttö. Työelämässä olen ravintolapäällikkö, mutta ainakin vuoden vielä tulen olemaan kotiäitinä. 


Olen monia vuosia lukenut anonyyminä erillaisia blogeja, kerran jopa omaakin pitänyt. Toivon ja haaveilen, että saisin pidettyä blogin elossa eikä tämä olisi vain tähdenlento! Kirjoitan omaksi ilokseni, arkielämästä ja mistä ikinä keksinkään kirjoittamista. En ole kirjoittamista harrastanut, ellei teinivuosien vuodatuksia päiväkirjaan lasketa, mutta toivottavasti saan pidettyä ajatukset jotenkin kasassa enkä hyppele aiheissa. En halua inhottavia kommentteja, rakentavia kyllä ja positiivisia tietenkin! Älkääkä hermostuko, jos en ihan täysin vielä osaa tätä käyttää.. Mä vasta harjoittelen.